Salpausselän kisojen tulokset 1940-luku

1940-luvun Salpausselän kisojen tulokset

1940-luvulla Suomessa ja maailmalla sodittiin, siksi kisat peruttiin vuonna 1940 ja 1942. Toinen maailmansota vaikutti myös vuoden 1943 Salpausselän hiihtoihin. Kisat järjestettiin Suomen mestaruus -kisoina, koska kansainvälisiä osanottajia oli niin vähän.

Naisten kansainväliset maastohiihtolajit tulivat kisaohjelmaan sotien jälkeen. Hiihtomatka oli tuolloin 10 km. Työväen urheilijat pääsivät myös sotien jälkeen mukaan ensimmäistä kertaa kisoihin. Pujottelukilpailut järjestettiin niin ikään Salpausselällä, nykyisten hyppyrimäkien paikalla lähinnä kansallisina kisoina ja naisten pujottelu tuli myös ohjelmistoon.

Yksi erikoisimpia Salpausselän kisojen lajeja on ollut hiihtoesteratsastus, joka säilyi kisaohjelmassa vain muutamia vuosia 1948-1956. Varsinkin armeijan kantahenkilökunta menestyi tässä ihmisen ja hevosen joukkuelajissa.

Mäkihyppääjä hyppää Lahden vanhasta puumäestä Salpausselän kisoissa 1940-luvulla.
Lahden museoiden kuvakokoelmat, Erkki Halme