Kaiverretun kiven mysteeri

6-vuotias Ahti Valola löysi sattumalta mielenkiintoisen kiven Veikko Kankkosen raitilta. Vaalea, sileäpintainen pikkukivi sattui eskarilaisen silmään ja kun hän käänsi kiven ympäri, yllätys oli melkoinen. Kiven toiselle puolelle oli kaiverrettu:

LJUBOV KOZYREVA
38.11
10 KM

Ahti lahjoitti kiven äitinsä ja pikkisiskonsa avustuksella Hiihtomuseon kokoelmiin. Kiven tutkimus aloitettiin jo ennen lahjoitusta ja jatkuu lahjoituksen jälkeen. ”Emme tiedä kuka tämän kiven kiven on kaiverruttanut tai miksi. Meillä ei ole kokoelmissa mitään viitteitä samanlaisten kivien olemassaolosta.” toteaa Hiihtomuseon kokoelmista vastaava amanuenssi Laura Häkkinen. ”Tiedämme varmasti vain sen, että Kozyreva oli mukana Lahden MM-kisoissa 1958 ja sijoittui toiseksi 10 km hiihdossa. Hänen aikanasa ei kyllä ollut 38 minuuttia, vaan 45.28. Tämä numerosarja 38.11 onkin merkillinen, koska sen perässä ei ole mitään määrettä.” Häkkinen jatkaa.

”Kiven aika liittyy Kozyrevan vuoden 1956 Cortinan talviolympialaisissa voitettuun kultamitaliin. Kozyrevan aika oli silloin juuri tuo 38.11. Se, miten kivi on päätynyt Lahteen Hiihtostadionin välittömään läheisyyteen, on silti mysteeri. Onkohan se mahdollisesti tippunut joltain kisavieraalta vai sijoitettu sinne tarkoituksella?” Häkkinen pohtii.

Ainut yhteys Lahteen Kozyrevalla on MM-kisoista 1958, eli kaksi vuotta Olympialaisten jälkeen.

Kuuntele ja lue lisää Ylen tekemästä jutusta: 6-vuotias Ahti Valola löysi mysteerikiven, jossa on entisen huippuhiihtäjän nimi – Hiihtomuseo kiinnostui: ”Tämä on täysin uniikki” | Yle Uutiset | yle.fi

Tiedätkö sinä, mistä kivessä on kyse?

Laita viestiä Hiihtomuseon kokoelmista vastaavalle amanuenssille!

Museoamanuenssi Laura Häkkisen potretti.
Laura Häkkinen
Kokoelma-amanuenssi

Kokoelmat ja viestintä