Playontolgy

toukokuu 2006 ‐ syyskuu 2006
Arkistoitu

Hiihtomuseoon avattiin urheilun leikkiluonnetta valottava Thomas Westphalin ja Tuija Lindforsin yhteinen taidenäyttely.

Taiteilija Thomas Westphal katsoo peleihin ja urheiluun liittyviä esineitä uusin silmin, ja hän on luonut installaatioita urheiluvälineiden osista. Hänen teoksissaan kohtaavat muinaisuus ja nykyisyys. Hiihtomuseon näyttelyyn hän loi kaksi uutta teosta ”Ikarus Complex” ja ”The Dawn of Man – A New Approach”.

Ikarus Complex on musteella tehty piirustus, jossa tutkitaan ihmisen unelmaa lentämisestä. Teos on visuaalinen tutkimus siitä, mikä ihmisessä on lintumaista ja mikä linnussa on ihmismäistä. The Dawn of Man – A New Approach -teoksen idea pohjautuu Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001 -elokuvaan. Kubrickin elokuvassa ihmisen ensimmäinen keksintö oli työkalu, jolla metsästää ja sotia. Westphal leikittelee ajatuksella, jos ensimmäinen keksintö olisikin ollut pallo.

Thomas Westphalin installaatio Armor E on tehty erilaisista urheilupukujen kovista suojavarusteista, kuten jääkiekkoilijan ja amerikkalaisen jalkapalloilijan. Nämä palat on sekoitettu ja niistä on koottu mies- ja naisvartalot. Valaistuilla pöydillä ne ovat kuin arkeologisia hautalöytöjä. Palloaiheet ovat olleet kuitenkin kaikkein läheisimpiä Westphalille ja niistä löytyy useampia installaatioita.

Taiteilija Tuija Lindforsin teokset pursuavat huumoria. Luonto ja urheiluvälineet käyvät niissä dialogia. Esillä olivat muun muassa Luistelijan Salkovin unelmahyppyhokkarit -teos. Tuija Lindfors kertoo:

Ihailin lapsena kaunoluistelijoita, jotka hyppivät korkealle ilmaan todella kevyesti, ja jännitän todella heidän puolestaan. Tämä keveys ilmahypyissä yhdistyy mielestäni voikukanhöytyvien lennossa, höytyvät kohoavat ilmaan ja leijailevat tanssien ilmassa.

Hiljaisten hiihtäjien kis(s)asukset kertoo lumen pehmeydestä ja keväthangista. Pajunkissan pinta ja tuntu on kädessä on pehmeä, aivan kuin lumi. Työn nimi viittaa kevääseen, sillä ennen pääsiäistä pajunkissat useimmiten poimitaan ja silloin vietetään myös hiljaista viikkoa. Näyttelyssä pääsi myös tarkistamaan, millainen hiihtoasu on Kis(s)a-asu, millainen jalkine on O. Pihlajan ulkoliikuntakenkä ja Äänettömät, nopeat ja vaaralliset kiekot.